Team Pro Service saa nimensä teamin päätukijasta, eli Savon Pro Service:stä. Team on toiminut erinimellä jo 1990-luvun alusta saakka. Team Pro Service koostuu kaudella 2011-2012 useasta eri luokan kuljettajasta. Henkilökuntaan kuuluu kuljettajien lisäksi teamissä taustavaikuttajia sekä mekaanikkoja.

Teamin perustaja Savon Pro Service Ky:n kauppias Ilpo Halonen perusti teamin jo 1990-luvulla. Ilpo kilpaili itse moottorikelkka sekä vesijettien kilpailuissa, josta hänellä on plakkarissa Pm sekä Sm mitaleja. Nykyään Ilpo toimii Team Pro Servicen tallipäällikkönä ja pyrkii takaamaan teamin kuljettajille kilpailukykyisen kaluston. Team toimii polariksen maahantuojan Brandt-Polariksen pääteaminä moottorikelkkojen enduro- sekä sprint puolella. Team kilpailee myös satunnaisesti Atv kilpailuissa kesäisin. Kaudella 2010-2011 kilpailu kalustona toimii jo nopeaksi havaittu Polariksen Pro Special RRR sekä hyvin kehittynyt Polaris Rush. Kyseisissä erikoismallissa on muun muassa totaltekin iskunvaimentimet.